Pudasjärvi
Pudasjärven lentokenttä valmistui lokakuussa 1940 puolustusministeriön käyttöön. Lentokentällä oli tuolloin sora/hiekkapintaisia, n. 600x60m ja 800x60m kiitoalueita ja tilapäinen työmaarakennus.
Kesällä 1941 lentokenttä luovutettiin Saksan ilmavoimien varakentäksi. Lentokentän toiminta ei liene koskaan ollut erityisen aktiivista, ja aikalaiskertomusten mukaan lentokentän saksalaiskäyttö ajoittui vain jatkosodan hyökkäysvaiheeseen.
Vetäytyessään Pudasjärveltä vuonna 1944, saksalaiset pyrkivät vaikeuttamaan lentokentän käyttöönottoa suomalaisten toimesta räjäyttämällä kentälle kuoppia, kaivamalla kiitoteille poikkisuuntaisia ojia ja pystyttämällä kentälle paalurivejä. Puolustusministeriölle laaditussa raportissa 5.10.1944 todetaan, että lentokentälle ei ollut jäänyt saksalaisten jäljiltä rakennuksia. Saksalaiset olivat myös tuhonneet lentokentän eteläpuolella sijainneet lentokoneiden sirpalesuojat, joiden korjaamista raportissa esitetään.
Nykyään lentokentän ympäristössä voidaan edelleen havaita viiden lentokoneiden sirpalesuojan jäänteet, jotka on kaivettu osaksi alueen luontaisia harjumuodostelmia.